Aamu-usva verhoili alavia maita ja täysikuu loisti taivaalla, kun ryhmä suuntasi matkansa kohti Suomen eteläisintä kärkeä.
Luvat oli hankittu hyvissä ajoin, joten pääsimme sujuvasti Haliaksen lintuasemalle. Aurinkoisena aamupäivänä lintujen muutto ei ollut järin vilkasta.
Varpus-, ruskosuo- ja tuulihaukkoja nähtiin muutama. 
Merikotkakin ilmestyi näköpiiriin.
Pähkinähakkien parvi otti korkeutta ja merimetsot lentelivät vähän sinne sun tänne.
Pähkinähakki
Merimetso
Evästauko lintuaseman pihassa muuttuikin kiinnostavaksi, koska lähistöllä lentelevät korennot eivät olleetkaan ihan tavallista sorttia. Ne määritettiin lännensyyskorennoiksi, joita oli todella runsaasti.
Lännensyyskorento
Osa kasveista oli kuihtunut kuuman kesän paahteessa, mutta pikkuruinen keto kukoisti kauniina, kun keto-orvokitkin olivat alkaneet kukkia uudelleen. 
Kallioimarre on todellinen sinnittelijä, se säilyy vihreänä kuivuudesta huolimatta. Kukkivat kanervikot olivat kauneimmillaan.
Kallioimarre
Kaislikossa suhisi oikein kunnolla, veden rajassa järvikaislat kahisivat ja rannan puolella merikaislat.
Rantalepikossa oli vielä muutama rantayrtti kukassa.
Kallionkolon vesilammikossa oli melko vähän otuksia. Yksi kotilo kiipeili reunalla.
Kaunis katajalude tipahti kalliolle marjovan katajan oksalta.
Sitten siirryttiinkin hiekkadyyneille, joilta löytyi retken todellinen helmi, sinisiipisirkka. Tämä uhanalainen laji viihtyy avoimilla hiekkadyyneillä.
Sinisiipisirkka
Pienten säännöllisten kuoppien tekijä on muurahaiskorennon toukka, muurahaisleijona, joka vaanii saalistaan kuopan pohjalla.
Perhoslajeja nähtiin muutama, useita pikkukultasiipiä, muutama sitruunaperhonen ja useita gammayökkösiä, jotka lensivät uutterasti kanervien kukilla.
