Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

Pilvinen, mutta lämmin (+17) aamupäivä ja syksyinen sienimetsä olivat saaneet liikkeelle 64 retkeläistä. Tasakallion tien parkkipaikka tuli hetkessä täyteen, mutta autojen parkkeeraus sujui mallikkaasti lisäparkkipaikalle  traktorimuseon eteen, johon oli saatu lupa.

Osallistujat arvelivat, että eipä taida sieniä liiemmin löytyä, mutta polun reunan metsiköistä kertyi kuitenkin runsas saalis, jossa oli kymmeniä eri sienilajeja.

Aluksi puhuttiin lyhyesti sienistä ja niiden merkityksestä. Polulla näkyikin selvästi sienten merkitys. Hevosen lantakasassa oli pieni sieni kasvattanut kauniit itiöemät ja vanhan kannon vallannut kantonapanahakas oli levittäytynyt kaikkialle kantoon.

Sienilläkin on omat vaivansa. Home oli pesiytynyt sienen lakkiin.

Kovin paljon ei kasveja ehditty tutkailla, mutta kauniin vihreänä kiemurteleva riidenlieko keräsi katseita. Pitkospuilla tutkailtiin vesikasveja ja etsittiin syksyn viimeisiä kihokkeja rahkasammalen seasta.

Hyönteiselo oli melko hiljaista, määrätietoisesti kiiruhtava heinähukan toukka päätyi retkeläisten ihailtavaksi.

Ryhmä eteni omaan tahtiinsa Storträskin etelärannalle, jossa pidettiin evästauko ja perehdyttiin sienien tunnistamiseen.

Sieniseuran puheenjohtaja Jorma Palmén esitteli ansiokkaasti sienten tuntomerkkejä ja kertoi valkokärpässienen myrkyllisyydestä.

Sienisaalista:

Herkkutatti ja punikkitatti

Leppähelokka ja keltavinokas

Metsähallitus oli aloittanut alueen kehittämisen. Polulla oli kävijälaskuri ja opastaulu koirien kiinnipitämisestä.

Iso opastaulu oli pystytetty parkkipaikalle ja lammen rannalle.

Toistaiseksi nuotiopaikkana on vain kaivonrengas, jossa nuotiopuut savuttivat melkoisesti, mutta retkeläiset kuuntelivat kiinnostuneina sienitietoutta.

 

 

 

 

Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

Pilvinen sää enteili sadetta, mutta geologiaan keskittyvä retkipäivä muuttui iltapäivällä aurinkoiseksi, lämmintä +17 °C. Antti Sallan johdattamana 22 hengen ryhmä siirtyi metsän suojaan.

Kallion laella keskusteltiin jääkauden aiheuttamista muutoksista ja pohdittiin millainen maisema oli, kun kalliot vielä kohosivat lähes Alppien korkeudelle. Kallion pinnasta löydettiin mm. punertavia granaatteja ja biotiittia eli mustaa kiillettä.

Matka eteni muinaista rantakivikkoa pitkin isolle siirtolohkareelle. Se on ”kellunut” jääkauden sulamisvesien mukana idästä ja jämähtänyt paikoilleen.

Kiviaines on rapakivigraniittia, jossa näkyvät hienosti pyöreähköt alkali-maasälpähajarakeet eli -ovoidit, joita ympäröi harmahtava plagioklaasimaasälvästä koostuva kehä.

Lenkkipolulle tuodusta sorasta löytyi kaunis maasälvän kappale ja polun reunan isossa kivessä loisti vaaleana kvartsijuonen kappale.

Kielonmarjojen runsaus yllätti monet. Polun vierustoilla maa oli aivan punaisenaan oransseista marjoista.Vaikka sieniä oli melko vähän, muutama kiinnostava havainto tehtiin. Polun soraikosta tunki esiin kauniin punainen oranssimaljakas ja heinittyneeseen reunaan oli putkahtanut kangaskääpä.

Sammalikosta löytyi suppilovahveroita ja muutama valkokärpässieni. Ruostekärpässieni tunnistettiin myös.

Sen sijaan vaaleanpunainen kutunen ei ollut ollut ihan jokaiselle tuttu. Lahopuun päällä limasieni oli kuin pieni kokkare kalan mätiä.

Sammalia tutkailtiin matkan varrella ja pysähdyttiin hetkeksi ihastelemaan lehtoruusukesammalta. Lähistöltä löytyi myös isokokoinen maksasammal. Tutkailu keskeytyi pahasti, kun maassa olevan ampiaispesän asukit kokivat tulleensa häirityiksi ja aloittivat raivokkaan puolustuksen pistämällä yhtä retkeläistä ja mukana ollutta Tessa-koiraa.

Lämpimän sään houkuttelemana kiiltomato oli aloittanut taipaleensa talvehtimispaikkaan.              

                                             Metsäsittiäiset hortoilivat poluilla hieman eksyneen oloisina.

Maastossa on hyvin erottuvat polut, joten suuntaa ei tarvinnut ottaa muurahaispesistä, joita oli useita.

Retken lopulla ihmeteltiin metsässä kasvavia tuohituomia. Keväällä kannattaisi tulla katsomaan, kun ne kukkivat.

Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

Loistava alkusyksyn päivä, lämpötila yli +20 °C, pilvetön taivas ja lähes tyyntä. Mitä mainioin retkisää tutustua ihmisen muovaamaan ympäristöön. Pitkäsuon täyttömäen alati muuttuvaan luontoon tutustui 12 henkilöä. 

Vantaan kaupungin vastaava rakennusmestari Jukka Leino odotti portilla ja johdatti autokolonnan ylös 99 metrin korkeudessa olevalle tasanteelle. Aluksi Jukka kertoi paikan toiminnasta ja sitten suunnistettiin kohti erilaisia ”kasvillisuusvyöhykkeitä”. Alue on todellinen kasviharrastajan paratiisi, sieltä löytyy harvinaisuuksia, puutarhakasveja, vesikasveja, paahdeympäristön lajeja ja ties mitä.

 Alueelle tuodaan maa-ainesta pääasiassa Vantaalta, mutta aikaisempina vuosina tuotiin myös muualta pääkaupunkiseudulta. Paikan kasvillisuus muuttuu jatkuvasti maan siirtelyn ja uuden maa-aineksen ansiosta. Voisikin sanoa, että sorarekat ovat nykyajan laivoja, jotka purkavat painolastimaansa täyttömäen alueelle.

Piikkisalaatti on uudistulokas, joka todennäköisesti yleistyy pikkuhiljaa. Sitä kutsutaan ”kompassikasviksi”, koska valoisassa kasvupaikassa kasvaessaan lehdet ovat kahtena rivinä pohjois-eteläsuunnassa.

Keltapäivänkakkara eli keltasuvikakkara on myös uudistulokas, jota kasvaa satunnaisesti mm. kaatopaikoilla ja joutomailla.Savikkakasvit ovat tyypillisiä joutomaiden kasveja. Niitä löydettiinkin useita lajeja. Merimaltsa on soraikoiden ja merenrantojen kasvi, punasavikka vaatii hieman rehevämpää kasvupaikkaa. Näitä kumpaakin on aikoinaan käytetty ravintokasvina. Hentosavikka kasvaa monessa puutarhassa kukkapenkkien rikkaruohona.

Alueella on pieniä lampia ja kosteikkoja, joista löytyy kiinnostavia kasveja ja eläimiä.Pienen lampareen reunalla kukoisti konnanleinikki ja hennon vihreä peltotädyke. Lammen reunoilla lenteli kirjoukonkorento munimassa.

Aikoinaan mm. luostarien puutarhoissa kasvanut rohtoraunioyrtti oli vielä kukassa. Myös keltaraunioyrtti kukki vielä, se on melko harvinainen puutarhakarkulainen.

Rohtoraunioyrtti                             Keltaraunioyrtti

 Rohdoskasvina käytetty rohtomesikkä loisti keltaisena jyrkällä rinteellä.Sen lähistöllä kasvoi melko vaatelias nuotiosammal.Väriä syyspäivään toi myös täplähelokki, jonka kantamuoto lienee tullut Pohjois-Amerikasta. Keltaisenaan kukki myös jääkauden jälkeen pohjoisesta etelään levittäytynyt rantaukonnauris. Sirppimailanen on sinimailasen alalaji, joka risteytyy helposti ja tuloksena on rehumailanen.

 Tuntui kuin olisi puutarhassa, kun tien reunassa kukkivat auringonkukat ja syysasterit ja tarhapiiskut. Rusokuusama oli täynnä oransseja marjoja ja tomaatissa monta kypsää hedelmää.

 

Kivilohkareiden päällä kasvoi hyvin yleistä hopeasammalta, joka viihtyy myös kaupunkien katukivetyksellä.Hyönteismaailma oli korentoja lukuun ottamatta hiljainen. Muutama naurisperhonen lenteli ja sulkaperhonen paistatti päivää. Pistiäistoukat järsivät ahnaasti raidan lehtiä.

 Sinirinta ja muutama lapinkirvinen olivat muuttomatkalla ja isoja ilmojen lintuja, lentokoneita, lenteli useita.

 

 

Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

Suomen luonnon päivän retkiteema oli sammaleet. Ne ovat luonnon monimuotoisuuden pioneereja: ne viihtyvät monenlaisilla kasvupaikoilla, sietävät kuivuutta ja ilmestyvät myös ihmisten rakentamiin ympäristöihin.

Pieni sadekuuro osui kohdalle juuri ennen retken alkua. Retken päättyessä oli mitä mainioin loppukesän päivä, lämmintä yli 20 °C.Ryhmän koko oli 31 henkeä.

Retkemme kohteena oli Vantaan Kalkkikallio. Luonnonsuojelualueen kasvillisuus on hyvin monipuolista, koska kalkkikiven ansiosta alueella menestyvät monet vaateliaat lehtokasvit ja kalkinsuosijasammaleet.

Retkemme asiantuntijoina olivat Reino Fagerstén, joka on tehnyt uransa sammalten parissa ja Ahti Mäkinen, jonka ansiosta sammalia käytetään ilmanlaadun indikaattoreina eri puolilla maailmaa.

Retkeläiset saivat hyvän katsauksen siitä millaisia sammalet ovat. Niillä ei ole juuria ja ne ottavat kaiken veden ilmasta ja lisääntyvät sekä itiöiden että varren palasten avulla. Sammalen karkottaminen nurmikosta herätti ajatuksia ja yksi retkeläinen totesikin, että eipä enää tarvitse kantaa huolta, antaa sammalen kasvaa nurmikolla rauhassa!

Ahti Mäkinen kertoi seinäsammalen monikäyttöisyydestä. Aikoinaan sitä käytettiin talojen eristeenä ja nykyään se palvelee mainiosti ilman laadun, etenkin raskasmetallien laskeuman määrityksissä.

Kuivuus näkyi myös sammalten rakenteessa, ne olivat käpertyneet kokoon odottamaan virvoittavia sadepisaroita. Asiantuntijoitamme tämä ei haitannut, polun varrelta löytyneet sammalet tunnistettiin ja osalle haettiin kirjallisuuden avulla suomalaiset nimet.

Sulkasammal                                                             Seinäsammal

  

Metsäliekosammal                                                      Kiviturkkisammal

Metsäkulosammal                                                      Korpirahkasammal

Kangasrahkasammal                                                 Kalkkikiertosammal

Lehväsammal laji                                                       Isomyyränsammal

                Huopasammal                                                        Isokorallisammal (maksasammal)                              

      Pikkukorallisammal (maksasammal)                                           Karttajäkälä                                     

 

Kaarilaakasammal                                                           Palmikkosammal

Kallion laella pidettiin evästauko ja sammalten seassa kipittävä samettipunkki keräsi katseita. Se kiinnostui maastoon jääneestä muovikuulasta, olisiko se jokin syötäväksi kelpaava otus.

Kallion reunan sammalikossa loikki sammakoita.

Lahoava puu on tärkeä luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjä.  Haapapöllin ympärillä vietimme pitkän tovin, koska niin paljon katsottavaa ja kuvattavaa löytyi rungolta.

 Sammalten lisäksi tutkailimme sieniä, joita oli putkahtanut muutamia lajeja

Maahan kaatuneelta koivun rungolta löytyi koivuvinokas.

Alueen eteläreunalta, läheltä opastaulua löytyi iso kasvusto villiintynyttä keltapeippiä.  Tuomirinteen tien päästä alkavan polun reunaan oli puolestaan kipattu puutarhajätettä, jossa oli jättipalsamin varsia ja siemeniä. Palsamikasvusto oli jo hyvässä alussa. Valitettavasti kaikki kasvillisuus ei  ole aina kovin toivottua Suomen luonnossa.

Aurinkoiseen iltapäivään oli mukava päättää Suomen luonnon päivän retki!