Loistava retkisää (24°C),  aurinko paistoi täydeltä terältä, mutta ajoittain hieman pilvisempää.  Suuntasimme kohti Hämettä ja aloitimme retken Parolan harjun laitamilta, josta matka jatkui Hyvinkäälle.  Kävelyteiden reunustat ja isojen teiden pientareet oli paikoin jo parturoitu, mutta pikkuteiden reunoilla lajirunsaus oli mahtava.

Kasvihavaintoja

Masmalo on kuivien ja hiekkaisten paikkojen laji, joka on rauhoitettu koko maassa.  Sen seuralaisena kukoisti laajoina esiintyminä keltamaite.

Masmalo                                                               Keltamaite

Kun poikkesimme sorapäällysteiselle metsän keskellä kulkevalle sivutielle, tuli vastaan todella runsaslajinen kalliorinne ja sen alapuolella oleva kosteikko. Vaaleanpunaisten ja sinisten kukkien yhdistelmässä kukkivat harakankellot, mäkitervakot, suo- ja huopaohdakkeet sekä käenkukat.  Kostean ojan pohjalta löytyi kurjenjalka ja pikkumatara sekä luhtalemmikki.  Metsävirna oli täynnä vaaleita kukkia, joissa on hennot violetinsiniset raidat.

 Kytäjän kirkon luota löytyi nuokkukohokki, mutta todellinen yllätys tuli vastaan Vihdin kunnan rajalla, kun eteemme avautui muutaman hehtaarin kokoinen pelto, joka oli valkoisenaan päivänkakkaroita. Tosin joukossa oli muutama saunakukkakin.

Hyönteishavaintoja

Perhoskesä on alkanut lupaavasti. Tesmaperhosia, piippopaksupäita sekä papurikkoja oli runsaasti. Samoin sinisiipiä sekä orvokki- ja niittyhopeatäpliä nähtiin useita. Pihlajaperhonen mennä viuhtoi kovaa vauhtia tielinjaa pitkin.

Kaunis litukkasurviaiskoi lepäili juolavehnän korrella ja silmäkirjokääriäinen oli laskeutunut raidan lehdelle. Täpläsiilikäs säpsähti lehtoon heinikosta.

    

Litukkasurviaiskoi                                       Täpläsiilikäs

Silmäkirjokääriäinen

 Muurahaispääkkö nakersi raidan lehteä. Nälvikkäillä oli menossa kolmiodraama ja ohdakekärsäkäs oli työntänyt kärsänsä syvälle ohdakkeen varteen saadakseen kasvinestettä ravinnokseen.  Heinäsirkat olivat aloittaneet soittonsa, mutta nummiokasirkalle ei soittotaitoa ole kehittynyt.

 Sää suosi niin retkeläisiä kuin retken kohteitakin. Paljon  kiinnostavaa jäi vielä seuraavallekin retkelle.

 Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

Tasakalliontien parkkipaikalle kokoontui retken aluksi oppaiden ympärille 22 hengen ryhmä kuuntelemaan Luonnonkukkien päivän vuoden 2013 teemasta. Keskusteltiin mataroista ja osallistujat saivat sadan yleisimmän kasvin luettelon sekä muuta teemapäivän aineistoa.

Suuntasimme kohti Storträskin lampea. Polun varrella kasvavia kasveja tunnistettiin ja välillä tehtiin koukkauksia metsän puolelle.  Sieltä löytyikin mm. puukiipijän pesä.

Kangasmaitikka oli paikka paikoin jo kukassa, metsätähdet ja oravanmarjat olivat jo kukkineet.  Kukkivia maariankämmeköitä löydettiin useita, kosteikon reunalla suopursuissa oli enää muutama kukka jäljellä.

Lammen rannalta löytyi kihokkeja, joista osa oli ilmeisesti pyöreä- ja pitkälehtikihokin risteymiä.  Terttualpin keltaiset kukat erottuivat kauaksi. Suojaisassa lammen poukamassa oli runsaasti lumpeen kukkia ja olipa yksi ulpukkakin jo avannut kukkansa. 

Lammen rannalla oli kalastajia, ja komea saaliiksi saatu hauki herätti huomiota.  Kaksi lampeen istutettua kirjolohta kellui kuolleena rantavedessä.  Sammakon nuijapäät olivat saapuneet helpon aterian äärelle ja nakersivat lahoavaa kalaa innokkaasti.

Yksi retken kohokohta oli ehdottomasti rantakäärme, joka uiskenteli aivan rannan tuntumassa. Monelle käärmeen näkeminen oli ”elis”.

Monipuolisesta luonnosta löytyi myös runsaasti erilaisia hyönteisiä. Metsäsittiäiset kömpivät polulla rauhalliseen tahtiinsa ja idänlehtikuoriainen nakersi lepän lehteä.  Kaunis metallinkiiltoinen käärökärsäkäs taiteli lehden päällä.  Hieman leppäpirkkoa muistuttava kuoriainen tunnistettiin muurahaispääköksi.  Lumpeen lehtiä nakersivat lummekuoriaiset.

Perhosia ja korentoja lenteli jonkin verran.  Mittariperhosista tunnistettiin ainakin luumumittari ja lepänvalkomittari.  Karhusiilikäs levähti hetken polun reunassa ja jatkoi sitten matkaansa. Harsokorentoja lenteli useita.

Evästauko pidettiin lammen rannalla.  Siellä tunnistimme muutamien puiden ja pensaiden oksia ja lehtiä Ahti Mäkisen opastuksella.

 Taukopaikan ”alkeellisuus” ihmetytti monia retkeläisiä. Kansallispuistoon toivottiin saatavan pikaisesti kunnon tauko- ja tulipaikka.

 Erinomainen sää suoretkelle (+20 °C), vaihtelevaa pilvisyyttä ja ajoittain kova tuuli. Edellisenä päivänä oli satanut.

Retki alkoi suon eteläpään korvesta, joka muuttuu keskemmällä rämeeksi. 

Suon keskellä on avovettä ja nevaa.

Karpaloiden kukinta muutti mättäät vaaleanpunaisiksi hattaroiksi. Harvoin näkee näin runsasta kukintaa. Hilloissakin oli runsaasti raakileita, luvassa hyvä hillavuosi.

Perhoset lähtivät päivän edetessä liikkeelle. Suokeltaperhonen kiiti kovaa vauhtia, sen sijaan juolukkasinisiipi eteni hieman hitaammin. Useita hopeatäpliä oli lennossa.  Ainakin räme- ja pursuhopeatäplä tunnistettiin. Saraniittyperhosia lenteli monessa paikassa. Koisasiipi oikoi siipiään ja tumma vesiperhonen piiloutui männyn oksan suojaan.

Hyttyset eivät retkeläisiä juuri häirinneet. Yksi paarma lennähti lähistölle ja tuijotti tuimasti. 

Korentoja lenteli runsaasti.

Pikkulampikorentoa päästiin ihailemaan lähietäisyydeltä. Yksi yksilö kapusi juuri kuoriutuneena kortta pitkin odotellessaan siipien avautumista.

Lehtikuoriaisten (Donacia sp.) lempi leiskui vehkan kukalla ja hämähäkit saalistivat pitkospuiden päällä ja reunoilla.

Yksi suon kiinnostavista kasvilajeista on pitkälehtikihokki, joita nähtiin avoimella alueella.  Veden tuntumassa kasvoi myös leväkköä.

Pääkaupunkiseudun luontoretket/ Vantaan ympäristökeskus

Mukavan lämmin (+21 °C) kesäpäivä oli mainio retkipäivä asutuksen lähistöllä olevalle suolle.  Kaikkiaan 11 henkilöä aloitti retken tutustumalla parkkipaikan laitamilla puutarhakasveihin, jotka olivat levittäytyneet lähiluontoon.  Illakot ja vuorikaunokit olivat täydessä kukassa.

Retki jatkui kohti varsinaista suota.  Reunamien isovarpuisella rämeellä kukki vielä muutamia suopursuja ja juolukoita. Avosuon aluetta on hieman vaikea huomata, mutta avoimilla paikoilla sammalmättäitä koristivat sekä pikku- että isokarpalon kukat. Aikoinaan kaivetut ojat ovat nyt kasvamassa umpeen ja peittymässä sammaleen alle.  Kosteikon reunalla virtaa oja, jossa viihtyvät monet vesikasvit, mm. rantapalpakko.

Vasemmalla pikkukarpalo, oikealla isokarpalo

Kihokkien löytäminen vaati tarkkuutta. Kun tottui löytämään, niin niitä sitten olikin runsaasti. Pääsimme myös seuraamaan miten kihokki ”saalistaa”. Pursuhopeatäplät olivat juuri lähteneet liikkeelle ja yksi liiteli liian läheltä kihokin tahmaisia pyyntinystyjä.  

Perhosia oli liikkeellä jonkin verran, metsämittari oli ehkä runsain.

Sudenkorennot kiertelivät saalistamassa ja ainakin merisinikorento, vaskikorento ja ruskohukankorento tunnistettiin.

 

Vaskikorento

 Yksi komeimmista petoluteista, äkälude vaani saalista kasvillisuuden seassa.

Hilla, lakka vai muurain, sitä pohtiessa löytyi leukaperhonen syömässä lähes kuihtuneen kukan siitepölyä. Leukaperhoset ovat alkeellisimpia perhosia.

 Harvinaisen iso ja lähes kerrannaiskukkainen lakankukka löytyi polun reunalta.

 Kun kumartuu hieman alemmas ja tähystää luontoa tarkoin silmin löytää aina uutta katsottavaa.

Pääkaupunkiseudun luontoretket/Vantaan ympäristökeskus

 Helteinen sää (+24°C) ja lähes tyyni kesäilta.

 Kiersimme 7 henkilön ryhmän kanssa parkkipaikalta polkua pitkin luonnonsuojelualueen portille. Tuomenkehrääjäkoiden lehdettömiksi kaluamat puut tekivät maisemasta oudon näköisen. Toukkia oli tuhansittain, niitä tipahteli puista ja kulki pitkin aluskasvillisuuden lehtiä. Kun toukilta päättyi oksan tarjoama reitti, jatkettiin alas laskeutumista itse kehrätyn siimalangan varassa.

 

Kesä oli edennyt reippain askelin ja hyönteiselo oli vilkasta. Juuri kuoriutunut pikkuversokääriäinen kohtasi tarmokkaasti etenevän tuomenkehrääjäkoin toukan.

Verilude taiteli voikukan  siemenhahtuvien päällä ja nokkalude imi nestettä nokkosen lehden alapinnalta. Heisinälvikäät olivat elämänsä alkutaipaleella ja järsivät koiranheiden lehtiä kiivaaseen tahtiin. Putkikärsäkkäät olivat ihastuneet toisiinsa.

 Joen rannalla tutustuttiin paikka paikoin voimakkaasti leviävään pajuasteriin. Lehtotähtimö kukoisti valkoisenaan ja joen toisella rannalla näkyi myös keltarohtoyrtti kukkivan.  Kartioakankaali näytti varjossa kasvavana vähän vähemmän tanakalta. Aiemmin sen nimi on ollutkin tanakka akankaali.

Matkaa jatkettiin pyörätietä pitkin ja tunnistettiin tien vieren kasveja. Ojakellukka oli jo kääntänyt loppukukkineet kukkansa ylöspäin, kun siemenet olivat alkaneet kypsyä.

 

 

Pääkaupunkiseudun luontoretki/Vantaan ympäristökeskus

Helteinen päivä jatkui todella lämpimänä iltana, retken alkaessa lämpötila oli 25 °C ja retken päättyessä vielä jopa 18 °C. Aloitimme kello 21 ja saavuimme takaisin lähtöpaikalle 23.30.

Pienenpieni hiekkakenttä kävi ahtaaksi, kun 12 retkeläistä ja oppaat parkkeerasivat autonsa retken alkaessa.  Satakieli oli aloittanut laulunsa.

Siirryimme ojanreunassa kulkevaa polkua pitkin Kehä III:n vierustan kävelytielle ja koukkasimme sieltä kohti pumppaamoa. Tien pientareilta tunnistimme mm. ketohärkin, aitovirnan ja rantanenätin. Muutamissa keltakurjenmiekoissa olivat kukat auenneet.

Liikenteen melu vaikeutti lintujen äänten kuulemista. Voimakasääninen punavarpunen sai vihellyksensä kuuluviin ja niitä kuultiin ja nähtiin useita yksilöitä. Satakielet vasta virittelivät säkeitään alkuillasta. Hämärän tullessa laulu raikui paremmin.

Polun varrella oli useita tuomia, joista lehdet olivat hävinneet tuomenkehrääjäkoiden toukkien ravinnoksi. Jäljellä oli harsoon kiedottu ”kummituspuu”. Toukat olivat jo lähes täysikokoisia ja syöneet puun lehdettömäksi.  Ongelmaksi näytti muodostuvan se, että matka päättyi oksan päähän ja toukkien piti ”keksiä” miten taival jatkuisi.

Niityltä kuului ruisrääkän käheän nariseva ääni. Valkoposkihanhet (2 kpl) lensivät yli. Viitakerttunen aloitti laulunsa, joka koostuu eri lintulajien matkinnoista, joita se toistelee rauhalliseen tahtiin. Kehätien meteli peitti pahasti alleen viitasirkkalinnun mekaanisen säksätyksen.

Tuttuun tapaan katselimme myös pikkuotuksia. Polun reunassa heinänkorrella keikkui villakilpikirva. Savupussikkaan toukka oli kiinnittäytynyt pumppaamon ilmanvaihtotorveen. Se kerää ympärilleen ”rojuista” suojuksen. Haiskiainen pinkoi tiellä kovaa vauhtia eteenpäin ja idänlehtikuoriainen tasapainoili lepän lehdellä.

Sienistä kiinnostuneillekin oli tarjolla katsottavaa. Kevätkäävät olivat putkahtaneet tien reunaan.