Nisäkkäät

Kaikkialle levittäytyvä vihreys tarjosi ruohonsyöjille runsain mitoin ruokaa, joten antiloopit käyskentelivät pieninä ja hajanaisina laumoina. Savannien suurin ruohonpurija, norsu, vietti myös leppoisia hetkiä. Aikaa jäi mutakylpyihin, kun kosteita kuoppia oli tarjolla monessa paikassa, ja joetkaan eivät olleet kuivuneet olemattomiin.

Arushaa kohti ajaessamme näimme ensimmäiset kirahvit. Koska puistossa leijonista ei ole vaaraa, uskaltautuvat ne myös makuulle. Ylösnousu on nimittäin melkoinen operaatio ennen kuin pitkät koivet on saatu ojennukseen.  Aina yhtä timmissä kunnossa olevia seeproja näimme useassa paikassa. Niidenkään ei tarvinnut vaeltaa, kun ruohoruokaa oli tarjolla yllin kyllin. Pienet varsat kirmasivat huolettomina emojensa vierellä.

Seepran varsa

Läheinen sukulaisuutemme kädellisiin apinoihin tuli hyvin esiin paviaaneja katsellessa. Kukapa meistä ei kaipaisi rentouttavaa rapsuttelutuokiota ja silloin tällöin ärhentelisi kavereilleen. Yhteistuumin lauma siirtyi paikasta toiseen ruokaa etsimään.

Marakateista kookkaampi sinimarakatti kohdattiin usein metsän siimeksessä.

 

 

 

 

 

Sen sijaan hieman pienempi vihermarakatti oli uskaliaampi ja kiipesi Tarangiren portin parkkipaikalla safariautoomme sisälle tutkimaan josko olisi jotain suuhunpantavaa. Yksi retkeläisistä pinkaisi hätistämään tunkeutujan. Jos on epävarmaa onko kyseessä koiras vai naaras, niin vilkaisu sukukalleuksiin paljastaa. Turkoosia jos vilkkuu jalkovälissä, niin uros on.

Arushan alueen harvinaisuus on mustavalkoinen guaretsa, jonka näimme poistuessamme luonnonpuistosta. Valkoiset hännät on helppo erottaa puiden latvustosta. Guaretsojen elintila on uhkaavasti hupenemassa.

”Viidestä suuresta” emme nähneet sarvikuonoja. Vesipuhvelit poseerasivat kameralle, mutta nekin olivat melko pieninä laumoina.

Toivorikkaana lähdimme Tarangiressa iltasafarille ja onnistuimmekin näkemään gepardin, jolla oli pentu. Se oli saalistanut antiloopin, jota raahasi parhaillaan suojaan.  Ensimmäinen kohtaamamme leijona makasi reporankana puun varjossa, mutta seuraavana aamuna oli lauma joella juomassa. Lähes joka laumassa on pannoitettu naaras, koska leijonien liikkeistä halutaan lisätietoa.

Leopardin tiedettiin olevan lähistöllä, koska se oli edellisyönä tappanut gepardin ja raahanut raadon puuhun. Lähellä olevan puun latvustosta meitä tuijottikin ärtynyt kissapeto, jonka irvistys ja karjahdus eivät jättäneet sijaa epäilyille: Olisi syytä lähteä pois häiritsemästä.

 

Antiloopeista runsain oli impala ja Manyaran läpi kulkevaa ekokäytävää käyttivät myös thomsoningasellit. Komea vesiantilooppi märehti levollisena monessa paikassa. Pikkuruinen dikdik oli yllättävän runsas. Kalliohyppijästä näimme vain vilahduksen.

Monelta jäävät pikkunisäkkäät huomaamatta. Hiiri pakeni henkensä edestä, kun sakaalin ote kirposi sen leikkiessä saalillaan.  Kääpiömangustit vilistivät Tarangiren Safari Lodgen pihamaalla ja isommat seepramangustit olivat vallanneet kukkulan asuinpaikakseen.  Kalliotamaani piti tiukasti vahtia, jotta muu lauma sai aterioida rauhassa. Vaaran uhatessa tamaanit vilahtivat kivien koloihin salamannopeasti.

 

Epolettilepakko riippui päivänajan puiden oksistossa ja lähti hämärän tullen etsimään hedelmiä.

Monesti sanotaan, että on nätti kuin sika pienenä. Näin ei ehkä voi todeta pahkasian porsaasta, joka on rypenyt sydämensä kyllyydestä mudassa. Varaan uhatessa kipitetään häntä sojossa pakoon.

Paria retkeläistämme onnisti yön tullessa.  Safari Lodgen valot houkuttelivat genetin saalistamaan valoille kerääntyneitä hyönteisiä.  Niistä onkin sitten enemmän raportin seuraavassa osassa.